WANTED - SIELUKUMPPANI

Tähän ikään olen ihan väkisin ehtinyt nähdä ja kokea yrittämättäkin kaikenlaista.

Olen 16-vuotiaasta asti seurustellut pidempiä ja lyhyempiä aikoja, parikymppisenä opiskelijana viettänyt vauhdikasta sinkkuelämää ja ehtinyt vakiintua työhön ennen exäni tapaamista. Erosta 12 vuoden avioliiton jälkeen on kulunut jo hyvinkin yhdeksän vuotta. Eroni jälkeen olen tapaillut ajoittain aktiivisesti miehiä ja ehtinyt seurustelemaankin perinteiseen tapaan asumatta yhdessä yli kuusi vuotta. Olemme nykyisin hyviä ystäviä.

Jokainen mies elämässäni on ollut omanlaisensa. En ole edes tiedostamatta etsinyt tietyssä ammatissa tai asemassa olevaa, tietyn koulutuksen saanutta. Miehet ovat olleet eri ikäisiä ja ulkoisesti heitä ei ole yhdistänyt mikään. Pitkää, pätkää, miehekkään tuhtia ja urheilullisen hoikkaa, kreikkalaista jumalaa ja persoonallisen erikoista, tummaverikköä ja punatukkaa on osunut tielleni. Jokaista heistä olen arvostanut ja rakastanut omalla tavallaan. Kaikilla kokemuksillani miesmaailmassa on yksi yhteinen piirre – olen aina etsinyt sielukumppaniani. Elämäni Miestä. Puuttuvaa puoliskoani. Sitä erityistä ja oikeaa. Vastakappalettani.

Jokin aika sitten kerroin hieman arkaillen etsinnästäni miespuoliselle tutulleni. Tuntui ujostuttavalta tunnustaa, että tässä elämänvaiheessa on tässä tilanteessa. Olen ihan oikeasti tolkun ihminen, asiallisen järkevä nainen, joka ei tunteiden anna hallita elämäänsä. Tuntuu teinimäiseltä kertoa hakevansa edelleen omaansa, mutta rehellisesti asia vain on niin. Sielukumppanuus ei ole höpötystä. Tiedän pareja, jotka ovat kuin luodut toisilleen. Pitkä suhde toki väljähtyy, mutta nämä parit ovat hitsautuneet yhteen niin, ettei yhteistä hyvää tunnu heilauttelevan sivusuhde, lasten lähtö, sairaus tai muu ikävä asia. Suhde muuttaa muotoaan ja ihmisetkin kypsyvät, mutta heillä on aina oikeasti annettavaa toisilleen. He ovat olemassa toisiaan varten ja täydentävät toisiaan. Sen näkee ja sen aistii.

Uskon siihen, että jossain on minullekin mies, jonka kanssa asiat vain  sujuvan ilman suurta uuvuttavaa ja toistuvaa draamaa. Mies, jonka kanssa kommunikointi on helppoa ja mutkatonta. Mies, joka rakastaa pitkiä keskusteluja, matkustamista, taidetta ja musiikkia. Mies, joka pitää kiireettömistä aamuista, kahvista ja hyvästä punaviinistä, elämän pienistä nautinnoista. Mies, joka kaipaa syliin. Mies, jolla on kyky nähdä elämän kauneus ja toisen ihmisen arvo. Kun kohtaamme, me molemmat tiedämme haluavamme jakaa asiat yhdessä. Se on siinä. Vanhenemme yhdessä.

Joskus epätoivo on kieltämättä iskenyt matkalla. Olenko jossain kohtaa valinnut väärän polun ja mennyt onneni ohi kun ihmissuhdehuteja tuntuu toistuvasti osuvan kohdalle. Mitäs jos sielukumppanini, puoliskoni on omassa etsinnässään väsynyt ja on jossain toisen omana - huonossa suhteessa. Kun puin ajatuksiani  ja mietin, olinko vikapää epäonneeni, tuttavani lohdutti kauniilla tavalla. Hän sanoi, että tässä iässä sielukumppanin löytäminen on vain haasteellisempaa kuin nuorempana, mutta ei mahdotonta. Hyviksi havaitut on omaksi otettu ja epäkuranteiksi todettuja on palautettu kiertoon. Tähän jälkimmäiseen joukkoon näissä ikäkymmenissä osuu entistä vähemmän helmiä, mutta osuu kuitenkin. He ovat niitä kohtalotovereita, jotka ovat edelleen vailla omaa sielukumppaniaan valittuaan jossain vaiheessa väärin.

Pidän hyvän ihmissuhteen löytymisen toivoa yllä tällä sielukumppaniajatuksella. Toivon hiipuvaa liekkiä tai kytevää hiillosta varjelen tällä ajatuksella. Hän on jossain ja osumme vielä kohdakkain. Elämää on jäljellä niin kauan kuin on toivoakin. Kun kukaan ei ole tähän mennessä tullut kotiovelleni kertomaan, kuinka ihana olen, nyt tällä asialle on aika tehdä aktiivisesti jotain. Onneaan pitää siis olla valmis tarvittaessa avittamaankin…