TÄSSÄ MENNÄÄN

No, niin! Neittideittailua takana reilu kuukausi ja pitää hieman summata Mies Minulle –projektin tilannetta ennen joulukiireitä.

Olen ollut itse aika lailla kiinni töissäni ja opiskelukiireissä, joten olen omaksunut passiivisen roolin nettideittailussa. En tee itse aloitteita, mutta viestejä, muita yhteydenottoja ja käyntejä sivullani on sitten yhteenvetokerran kertynyt uudet yli 800. Oikeastaan määrä kauhistuttaa, kyllä Suomessa on todella suuri määrä yksinäiseksi itsensä tuntevia, ihmissuhdetta kaipaavia – ja seikkailijoitakin. Ja tämä otos kattaa vain keski-ikäiset miehet ikähaarukassa 45-55. Minkähän verran yhteydenottoja saavat tv-kuuluttaja – tai säätyttökategorian naiset, itse en näihin enää yllä. Miehissä on toden totta ollut kaikenlaisia maan ja taivaan välillä, mutta joukosta on noussut joitakin mainiolta tuntuvia helmiä. Kaikille olen kuitenkin vastannut, osalle jatkaakseni juttua, osalle toivottaakseni kohteliaasti onnea etsinnöissä.

Ennakkokäsityksen syntyminen toisesta ihmisestä on, muuten, mielenkiintoinen ilmiö, jota joku voisi vaikka tutkia. Kun toisen kanssa kirjoittaa, saattaa satunnaisesti puhua puhelimessa, muotoutuva ennakkokuva kokemukseni mukaan osoittautuu kasvokkain ainakin jossain määrin vääräksi. Miten ja mistä ennakkokäsitys oikein muhiutuu? Omista kokemuksista? Entisistä ihmissuhteista? Puhe- tai kirjoitustavasta? Omista haaveista tai toiveista? Se on subjektiivinen asia. Joskus hämmästyy, miten ihmeessä toinen on voinut kuvata itseään niin kuin on tehnyt, livenä hänestä ei löydä ”luvattuja ” piirteitä. Taitaa olla niinkin, että sivun kirjoittaminen omasta persoonastaan on myöskin niin subjektiivinen asia, että ketään on vaikea syyttää totuuden venyttämisestä. Ehkä jokainen tulee alitajuntaisesti korostaneeksi liikaakin hyviä puoliaan ja kuvaa itseään sellaiseksi, jollainen haluaisi olla. Kieli on lisäksi erilainen väline eri ihmisille. Tarkoitamme ilmaisuillamme eri asioita ja ymmärrämme niitä pohjimmiltaan eri tavoin varsinkin kun kuvaamme jotain niin abstraktia kuin omia ominaisuuksiamme. Harvoista asioista voi kertoa yksiselitteisesti sentteinä ja kiloina. Mene ja tiedä, mikä muu asiaa tätä ennakkokuvahuomiota vielä selittää.

Miesjoukosta on seuloutunut tähän mennessä oululainen, mikkeliläinen, joensuulainen ja hämeenlinnalainen mies, jopa yksi pääkaupunkilainen, joiden kanssa olen viestitellyt enemmänkin. Heistä mikkeliläinen on jo mennyt siivilän läpi. Hän oli hauska supliikki mies, joka jutteli rentoutuneesti puhelimessa ja kirjoitteli kivoja viestejä ja tuntui, että meillä on paljon yhteistä. Hän kävi työasioissa kotipaikkakunnallani ja sovimme tapaamisen luokseni. Odottelin ruuan kanssa tunnin, kohta toisenkin saamatta mitään viestiä, ovesta tuli lopulta ihan mukava mies, mutta ei selitystä tai anteeksipyyntöä. Kun juttelimme, hän oli todella täynnä itseään, saavutuksiaan ja omaa egoaan. Mies sanoi ihan oikeasti, että kertoo mielellään seurassakin itsestään ja jos mahdollista, mikkiin. Jaaha, törmäsin näemmä selkeään narsistiin, josta selvittäydyin lyhyesti ja yksiselitteisesti eroon.

Toisaalta, en pidä miehessä myöskään liiasta jahkaamisesta. Naiset tuntevat varmasti miestyypin perässä vedettävä, joka on itselleni kauhistus. Oululaisen kanssa olen luultavasti nyt tullu tähän tilanneanalyysiin. Jonkinlainen ele pitäisi tehdä eteenpäin, mutta hän valittelee kiireitään ja matkan pituutta. Veikkaanpa, että olen hänessä törmännyt tietynlaiseen ammattideittaajaan. Viestit kulkevat, mutta osan mielestä on selvästi mukava pitää suhde kirjoittelun tasolla, se riittää. En itse luultavasti jaksa loputtomiin pelkkien kuulumisten vaihtamista, kirjoittaa mies sitten miten kivasti tahansa.

Katsotaan asioiden edistymistä ! Treffit on sovittu hämeenlinnalaisen kanssa välipäiviksi, muiden kanssa viestit kulkevat ja tutustumme. Tällä kokemuksella, siskot: ei muuta kuin verkot veteen. Jos ei muuta, niin ainakin tällainen pieni vipinä pitää virkeänä.

KARILLA

Karilla-otsikon voi ymmärtää monella tapaa. Itselläni otsikkoon kätkeytyy sanaleikki. Se on elämässäni mukana kulkenut pulmallinen solmu, tietyllä tavalla loppuun katsomatta jäänyt mahdollisuus ja samalla onnellinen sattuma -  ihminen, jonka olisin halunnut todella oppia tuntemaan, mutta tiemme ovat vieneet useita kertoja eri suuntiin.

Erostani tulee kohta vuosikymmen. Kun aikanaan uskaltauduin aloittelemaan uuden ihmissuhteen etsintää, kokeilin nettiä ja törmäsin häneen, upeaan mieheen, jonka kanssa koin ihan aitoa hengenheimolaisuutta. Pidimme samoista asioista, kommunikointi sujui, hänen olemuksensa viehätti ja nautin hänen huumorintajustaan. Päätimme tavata. Matkustin hänen kotikaupunkiinsa ja vietimme hienon vuorokauden yhdessä. Mikä sitten meni vikaan? Olen miettinyt asiaa jälkeen päin paljon. Itse taisin olla niin noviisi nettideittailun maailmassa ja itsetuntoni eron jälkeen sen verran kolhiintunut, että minua siinä tilanteessa loukkasi ja epäilytti hänen yllättäen esiin tullut yhteydenpitonsa samaan aikaan muihinkin naisiin. Nyt kokeneena nettideittailijana ymmärrän asian. En halunnut aikoinaan jäädä kilpailemaan hänestä, vaikka hän tuntuikin niin omalta. Hän järkytti maailmaani, mutta en saanut häntä, konkaria, tuntemaan samoin. Tapasimme vielä pari kertaa, rakastuin, mutta juttu jäi siihen. Hänellä oli toinen nainen jo siinä vaiheessa toisaalla. Podin asiaa varmasti vuoden verran, vaikka lopetimme yhteydenpidon yhteisymmärryksessä.

Kului muutama vuosi ja syystä, jota en oikein enää muista, sain häneltä uuden yhteydenoton. Olin puolestani siinä vaiheessa vakaassa seurustelusuhteessa, hän taas vapaa. Oli erikoista ja  hienoa, että jatkoimme keskustelussamme siitä, mihin olimme aikanaan jääneet. Hän on todella harvinaisella tavalla kommunikoiva mies. Yhteydenpito katkesi jälleen muihin ihmissuhteisiimme, mutta hän löysi minut Facebookista tänä syksynä viiden vuoden tauon jälkeen.

Nyt tilanne on se, että minä olen vapaa, hän suhteessa. Olemme osanneet olla uskomattoman eriaikaiset! Siitä huolimatta alitajuntani on toiminut koko näiden vuosien  ajan niin, että tiedostan, miten tärkeältä, arvokkaalta ja omalta ihmiseltä hän tuntuu. Olemme aina kunnioittaneet toistemme suhteita ja yhteydenpito on siksi taas hiipunut. Kunnioituksesta en itse sano tiettyjä asioita ääneen, kerro hänelle suoraan, mitä ajattelen, millaisia tunteita minulla häntä kohtaan on. Uskon hänen siitä huolimatta tietävän, kuinka erityinen hän minulle on.

Olemme tavanneet kasvokkain viimeksi yli kahdeksan vuotta sitten ja ehkä on hyvä, ettemme tapaakaan. Varjelen tällä tavalla omaa sydäntäni suruilta, torjutuksi tulemiselta ja vaalin sitä kuvaa, joka minulle hänestä on muodostunut. Samaan aikaan on läsnä kipeä pelko siitä, että mitä jos hän onkin elämäni vastakappale ja sielukumppanini, mahdollisuuteni onneen, jota en vain  saa tavoitella. Tarvitaanko elämässä tällaista saavuttamatonta, vaalittavaa ihmissuhdetta johonkin tarkoitukseen? Vai pitääkö saavuttamaton tietyllä tavalla elossa tuntumaa siihen, että osaan edelleen rakastaa?

PIENI DEITTISANAKIRJA

Pidimme perjantaina naisporukkamme kanssa pikkujouluiset illanistujaiset ja laitoimme taas maailman mallilleen. Kun meillä kaikilla joko on tai on ollut nettideittikokemuksia, vertailimme luonnollisesti niitä keskenämme. Mikään miesten mollauskisa tästä ei tullut, arvostammehan jokainen miehiä ja kaksi on onnellisesti tavannut puolisonsa netin välityksellä, mutta väistämättä keskustelu kääntyi myös itse kullekin eteen tulleisiin erikoisuuksiin.

Kirjoitin jo aikaisemmin siitä, miten vaikeaa oman sivun laadinta oli. Kun sanoja on rajoitetusti käytössä, niiden merkitys korostuu ja jokaisella miestä on subjektiivinen mielikuva käsitteiden sisällöstä. Seuraavassa otteita siitä, mitä hauskimmillaan ja äärimmillään eri ominaisuudet ovat deittiehdokkaiden viesteissä tarkoittaneet. Kieli on merkillinen ilmiö.


ASUMUSEROSSA :

VERSIO 1.Kuukauden viestittelyn jälkeen selviää, että miehen kertoma vireillä oleva avioero tarkoittaa sitä, että tuli vähän riitaa vaimon kanssa ja mies oli luullut, että vaimo hakee eroa. Vaimo on nyt lauhtunut ja sopu palannut parisuhteeseen.

VERSIO 2.”Olen neljä vuotta asunut talon alakerrassa ja vaimo yläkerrassa, mutta emme ole saaneet laitettua avioeroa vireille. Eikös tätä voi luonnehtia asumuseroksi?”

SIVISTYNYT:

Kirjallisuutta harrastava ystävätär tiedusteli samaa harrastustaan mainostavalta mieheltä, mitä hän lukee parhaillaan. Mies kertoi lukevansa vain Aku Ankan taskukirjoja tai lehtiä.

TUPAKOIMATON:

Yli 50-vuotias mies tunnusti tupakoineensa yli 30 vuotta vaikka oli laittanut rastin ruutuun tupakoimaton. Otti asian itse puheeksi ja selitti, että jos aikuiset lapset sattuvat sivun näkemään, eivät järkyty. Ex-vaimo oli määrännyt miehen tupakoimaan aina nurkan takana ja syömään Sisuja, etteivät lapset saa tietää isän tupakoinnista.

TALOUS KUNNOSSA:

”Olis kiva tavata, mutta nyt on auto huollossa seuraavat kolme viikkoa ja en viitsi bussissa kulkea, tulisitko hakemaan minua täältä. Eihän 150 kilometriä ole matka eikä mikään.”

TAVALLISTA NAISTA ETSIVÄ:

Poikkeuksetta piiloviestinä on, että nopeasti tapaaminen mahdollisimman vähällä viestittelyllä ja lovi sängyn päätyyn.

NUOREKAS:

Tarkoittaa toisin sanoin, että parasta ennen päiväys mennyt umpeen ja mies teinimäisellä käytöksellä peittelee tapahtunutta. Pahaa naisten aliarviointia.

KUVA SÄHKÖPOSTISSA:

Tämä tarina on tosi. Nokian edustustehtävillään kehuskellut insinööri lähetti ystävättärelleni itsestään navanaluskuvan ja pyysi samanlaista häneltä. Suorasanainen nainen kysyi, mitä esimiehesi sanoisi, jos käännän edustuskuvasi hänen sähköpostiinsa.

MAAILMAA NÄHNYT:

Mies oli kertonut pitkään Yhdysvalloissa asuneelle ystävättärelleni, olleensa työssä ulkomailla ja matkustavansa todella mielellään. Todellisuudessa kävi ilmi, että mies oli ollut kuukauden nuorena miehenä työssä tukholmalaisessa sairaalassa  ja hän oli käynyt kerran Tanskassa. Haluaisi kyllä matkustaa, mutta passin hankkiminen on sekä työlästä että kallista.

SUVAITSEVAINEN:

Ystävättärellä on saksalainen isä ja ulkomaalaiselta kalskahtava nimi. Viestittelevä mies tenttasi, onko hän varmasti suomalainen, ovatko ystävättäreni lapset jonkinlaisia salmonellan korvikkeena tulleita lomatuliaisia tai onko naisella viidakkopoika eli miesystävä jossain toisessa maassa. Näitä asioita suvaitsevaiseksi itseään tituleerannut mies ei voi kuulemma sietää.

URHEILULLISTA NAISTA ETSIVÄ:

Ystävättäreni oli edennyt deittikumppaniehdokkaan kanssa ensitreffeille ja urheilullisena naisena ehdotti yhteistä juoksulenkkiä. Mies oli kertonut etsivänsä urheilullista elämäntapaa viettävää naista ja ystävättäreni oli tulkinnut miehen samanlaiseksi. Mies oli nauranut ehdotukselle katketakseen puhelimessa ja kertonut, ettei liiku lainkaan. Hän halusi naisen urheilullisuudella varmistaa, että tuleva seksikumppani jaksaa vuoteessa olla aloitteellinen ja esittää käärmenaista.

KIVA:

Kokemuksemme mukaan ikävä kyllä synonyymi värittömälle, mauttomalle ja hajuttomalle miehelle, joka on mallia perässä vedettävä.

VÄKINÄISEN VIRIILIYDEN JOUKKOFANTASIA

Pidän kovasti historioitsija, esseisti, kolumnisti, (määritteitä voi jatkaa vielä pitkän listan lisää) Jukka Relanderin teksteistä. Erityisesti yksi niistä on elävästi palautunut mieleeni, kun olen jatkanut hieman hämmentyneenä seikkailuani nettitreffien ulottuvuudessa, jossa tuntuvat pätevän aivan omat luonnonlait. Relander on pohdiskelut mm, miten käsityksemme aikuisuudesta on muuttunut viimeisten parin vuosikymmenen aikana. Aikaisemmin aikuisuuteen liitettiin positiiviset määreet kypsyys, viisaus, sitoutuneisuus, pätevyys ja vastuullisuus. Oli hienoa aikuistua, aikuisuuteen astumista odotettiin. Nyt näillä aikuisuuteen liitetyillä määreillä on negatiivinen kaiku. Aikuisten on pysyttävä ikiteineinä. Jos et ole keskenkasvuinen, keskeneräinen, puutteellinen ja aloita elämääsi jatkuvasti alusta, olet auttamatta kalkkis ja ajastasi jälkeen jäänyt. Relanderin mukaan nyky-yhteiskuntaa vaivaa väkinäisen viriiliyden joukkofantasia. Tämä on Relanderin mielestä totta työelämässä ja väitän, että sama mentaliteetti näkyy myös ihmissuhteissa.

Erityisesti miesten nettisivustojen profiileja katsellessa törmää auttamatta tähän väkinäisen viriiliyden harhaan. Miehet etsivät erittäin usein seuraa itseään puolta nuoremmista naisista aivan pokerina. Naisten sivuille en ole juurikaan eksynyt, mutta korjatkaa, jos olen väärässä väittäessäni tämän olevan pääasiassa miesten tapa toimia. En ole tavannut yhtään naisen kirjoittamaa profiilia, jossa viisikymppinen etsii 18- max 30-vuotiasta. Itselleni olisi taatusti kiusallista seurustella itseäni puolta nuoremman miehen kanssa: eihän se edes tiedä mikä on Abba, Paul Newman tai DDR. Ei jaksaisi kaikkea selittää ja opettaa. Itse arvostan ihan oikeasti tietävää, elämää kokenutta miestä. Vau! Ikä tuo mukanaan varmuutta, charmia ja keskustelutaitoa, jota parikymppisestä ei saa irti lusikallakaan. Tiedän mistä puhun, kun opetan myöhäisteinejä työkseni. Ei niistä vielä miehiä sukeudu muutaman lisävuoden koulimisella. Uskon, että keski-ikäinen mieskin ansaitsisi parempaa kuin parikymppisen typyn.

Toinen ilmiö, johon olen nettitreffeillä myös törmännyt on, että kun miehen kanssa tutustuu lähemmin, he paljastavat lähes poikkeuksetta kaunistelleensa ikää alaspäin. Yksi minulle kirjoittanut mies aloitti viestinsä: olen oikeasti 53, en 47 ja 185 cm:n sijaan 178 cm. Miehellä oli kynä hallussa ja viesti oli kiva, joten kysyin häneltä suoraan, miksi hän oli sivulleen sitten muuta kirjoittanut. Vastaus oli, että yli viisikymppiset miehet ovat treffisivustojen ongelmajätettä ja naiset eivät noteeraa alle 180 cm:n mittaisia. Kysyin, perustuuko käsitys tietoon vai oletukseen. Hän suutahti selvästi ja vastasi, ettei tästä nyt tarvitse mitään näyttöä olla. Tietysti asia on niin. Niinpä. Olisi ihana asia, jos miehet luottaisivat omaan viehätysvoimaansa ja naisten fiksuuteen. Naiset etsivät aidosti ja oikeasti kypsiä miehiä. Miksi ihmeessä vedättää tiedoissa – jos toisen tapaa, tuleehan totuus kuitenkin esiin ja moni nainen panee suhteelle pisteen siinä vaiheessa. Syynä miehen epärehellisyys.

KEHÄ III:N POHJOISPUOLELLA VAIN OHUTTA YLÄPILVEÄ?

Jätin treffi-ilmoituksen deittipalveluun kaksi viikkoa sitten ja on aika summata hieman ensikokemuksia.


Vertailin ilmoitusta jättäessä vaihtoehtoja ja valitsin maksullisen sivuston, jota minulle suositteli parikin ystävää. Saman palvelun kautta kaksi tuttavapiirin pariskuntaa on myös tavannut toisensa. Oma päätökseni perustui kuitenkin ennen kaikkea siihen, että ajattelin maksullisuuden pitävän paremmin loitolla mahdolliset pahimman luokan häiriköt.

Omassa ilmoituksessani toivoin miehen asuvan enimmillään  300 kilometrin etäisyydellä kotipaikkakunnastani, maksimi-iän olevan 55 ja minimipituuden 175 cm. Ammattitoiveita en listannut, mutta toivoin miehellä olevan vähintään keskiasteen koulutuksen, että maailmamme kohtaisivat edes jotenkin. Kerroin selkeästi, etten terveyssyistä voi kelpuuttaa tupakoivaa tarjokasta. Kahden viikon aikana sivullani on käyty yli 800 kertaa ja olen saanut yhteydenottoja sekä huomionosoituksina että viesteinä kuutisenkymmentä.

Kovin lupaavalta ei näytä. Olen saanut pari spämmäriviestiä eli keksityn henkilöllisyyden omaavan, sähköpostiosoitettani kärkkyvän haukan yhteydenottoa, jotka menivät suoraan silppuriin. Sitten tulee kategoria muu maailma: viestejä tulee Australiasta, Japanista, Etelä-Amerikasta, Kanadasta, Tanskasta, Norjasta, Irlannista …. Sinänsä ihan kivan oloisia miehiä, mutta suhdemielessä hieman hankalia tapauksia matkan takia. Osa oli nähnyt oikeasti vaivaa ja käännättänyt jollakulla sivuni tekstiosan. Ei ole auttanut kuin pahoitella tilannetta ja toivotella onnea etsinnöissä.

Kotimaisissa viesteissä osa tarjokkaista on selkeästi ammattilaisia. Yksi, jopa lähetti minulle viestin, jossa puhutteli minua väärällä nimimerkillä, ja vertailu ystävättärien kesken osoitti, että olemme kaikki saaneet postia tältä yhden naisen mieheltä. Sitten tulevat yli 70-vuotiaat, 150-senttiset (itse olen lähes 175 cm pitkä), krooniset tupakoijat, joille isot kirjaimet ja pisteet tekstissä ovat tuntemattomia uutuuksia, ja jotka  ovat auliisti valmiita kertomaan miehisistä avuistaan. Jösses!

Osa viesteistä on puolestaan ollut suloisen kannustavia ja kivaa luettavaa. Toivotetaan tervetulleeksi ja kerrotaan, miten kiva sivu minulla on, mutta samaan hengenvetoon valitetaan, että asun niin kaukana pääkaupunkiseudusta. Matkaa on parisensataa kilometriä, tunneissa kaksi. Haloo! Olenko ihan oikeasti kaukana? Kun maailman toiselta laidalta joku vaivautuu ehdottamaan yhteydenpidon aloittamista, onko tämä ihan oikeasti matka eikä mikään. Hei, täällä Kehä kolmosen takana on myös elämää ja asuu oikein mukavia, tutustumisen arvoisia ihmisiä. Ihmettelin tätä ilmiötä ja tutkailin vähän tarkemmin miestarjontaa omassa ikäluokassani. Sivuston miehistä arviota 75 % on pääkaupunkiseudulta tai Uudeltamaalta. He kaikki etsivät mahdollista kumppania aivan lähiseudulta, osa jopa rajaa etsintäalueen tiettyihin kortteleihin Helsingin kantakaupungissa.

Päivittelin asiaa ystävättärilleni ja he sanoivat törmänneensä samaan ilmiöön. Useampi simpsakka, hyvin koulutettu, fiksu ja filmaattinen nainen oli ottanut ohjat käsiinsä ja esittäytynyt etelän miehille. Vastauksena yleensä oli, että kiitos ei, asut liian kaukana. Heidän kertomansa mukaan monet näistä miehistä ovat pyörineet sivustolla jo vuosia ilmeisesti löytämättä mitään ja vaivautumatta laajentamaan maantieteellisesti etsintäaluettaan. Kas vain, että asuinpaikka keskellä Suomea, hyvin yhteyksien päässä kaikkialta voi olla handicappi.

Tokihan viestien joukossa on myös helmiä. Viestittelen mukavan mikkeliläisen ja oululaisen miehen kanssa. Pieni säpinä auttaa kummasti kestämään kaamosta.

100 UNOHTUMATONTA KOHDETTA - joita ei kannata tuhlata yksin matkustamiseen

Olen ansiokkaasti pitänyt pystyssä Finnairia, lukuisia muita lentoyhtiöitä ja hotelliketjuja. Ekologinen jalanjälkeni hävettää, vaikka yritän pienentää sitä monella muulla tapaa kuin matkustamalla. Raha ei tee meille pesää, koska sekä minä että junnuni olemme synnynnäisiä reissuajia.


Jos paria seurustelun tunnustelua ei oteta lukuun, olen ollut pian kaksi vuotta sinkkujen kirjoissa. En katso seurusteluksi suhteenpoikasta, jos en ehtinyt matkustaa tarjokkaan kanssa. Minulle yhteinen matka on paljon puhuva testi siitä, voiko suhteesta tulla pidemmän päälle mitään. Se, miten toinen käyttäytyy vieraassa ympäristössä, kertoo todella paljon. Nariseeko tarjokas pikkuasioita, millainen hän on väsyneenä, maistuuko vieras ruoka, mikä häntä kiinnostaa, miten hän suhtautuu vieraaseen kulttuuriin ja vieraisiin ihmisiin, miten hän käyttäytyy esimerkiksi kassajonossa tai lähtöselvityksessä, miten hän suhtautuu aikatauluihin… Voi, kaikki pienetkin asiat kertovat yllättävän paljon.

Nyt yksinoloaikana matkustamiseni on ollut erilaista kuin seurustellessa. Valitsen kohteet ja matkaohjelman eri tavalla. Yksin tai ”vain ystävän” kanssa matkustamisessa korostuu tehokas suorittaminen ja itse paikkaan paneutuminen. Silloin kierretään museoita ja kerätään nähtävyyspisteitä, liikkeellä ollaan aamusta iltaan ja hotellille tullaan illalla nukkumaan. Hotellilla ei ole niin väliä, syödään kun on nälkä. Tällaisia matkoja varten hyviä kohteita ovat mm. Munchen (sori, en osaa laittaa U-umlauttia ), Lontoo, Ateena, Varsova ja Madrid.

Sitten on paikkoja, joiden kohdalla alitajuntani sanoo selvästi, että niihin ei mennä yksin tai ”vain ystävän” kanssa. Ne on varattu yhdessä tärkeän ihmissuhteen kanssa koettaviksi, romanttisiksi paikoiksi. Näissä kohteissa on aivan oma tunnelmansa, omanlainen valo, tuoksu. Rakkaan kanssa matkustamisessa on aivan oma rytminsä ja tuntunsa. Silloin se on viipyilevää nautintoa, verkaisia kävelyjä, käymistä huolella valituissa paikoissa, istuskelua kahviloissa, hyvää ruokaa, kiireetöntä toisen huomioimista kaikin aistein. Matkustaminen on silloin kuin hidas, nautinnollisen kokonaisvaltainen esileikki ennen yhteisiin lakanoihin kietoutumista. Omalla listallani tällaisia kaksin tärkeimmän aikuisihmissuhteen kanssa koettavia paikkoja ovat Rooma, Pariisi, Wien, Praha, Venetsia, Budapest, Barcelona, Nizza, Sorrento…

Nyt pitää pyörähtää matkasivustojen puolelle katsastamaan lentoja pitkälle joululomalle. Levottomuus iski.

TEIN SEN!

Huh, sain tehdyksi deitti-ilmoituksen nettiin, vaikka se vaatikin yllättävästi henkistä ponnistusta ja kynän pyöritystä syntyäkseen. Olen miettinyt asiaa jo pidempään ja ystävättäret ovat jatkuvasti houkutelleet minua mukaan. Ihan oikeasti minun on pitänyt tässä asiassa vääntää kättä itseni kanssa, ylittää aika monta mieleeni pystyttämää estettä ja epäluuloa. Tässä niistä valikoima. En usko olevani väärässä, jos sanon monen samoja ajatuksia pyörittelevän ennen toimeen ryhtymistä.

1. Nettideittailu on epätoivon merkki

Niinpä, mutta jospa se on tätä päivää! Kun tekee vähänkin tarkempaa analyysia siitä, millaista elämänmeno on nykyisin, ajatus alkaa tuntua järkevältä. Olen työssä alalla, jolla 95 % on naisia. Ei tullut aikanaan tätä pariutumisnäkökulmaa otettua mitenkään huomioon ammatinvalinnassa. Tosin tutkimusten mukaan, ammattini edustajat ovat haluttuja kumppaneita. Lisäksi jokainen, jolla nykyään on töitä, tekee sitä hullun lailla. Työpäivän päälle tulevat vielä muut velvollisuudet, siivous, kokkaaminen, vaatehuolto, sairaanhoito yms. huoltotyö, kolmesti viikossa kuljettaminen harrastuksiin, koulutyön valvominen... Aikaa pitää löytyä myös päivän kohokohtiin: äidin ja pojan yhteisiin hetkiin jutellen, pelaten, leffaa katsoen, kaupungilla käyden, lukien ja muuten asioita jakaen. Aikaa, voimia ja intoa harrastaa kodin ulkopuolella tiettyyn aikaan tietyssä paikassa ei tunnu niin vain riittävän.

Missä itse asiassa nykyään harrastetaan niin, että siellä olisi mahdollista tavata omanikäisiä, vapaita, vastakkaisen sukupuolen edustajia? Käyn taidenäyttelyissä, elokuvissa, kirpputoreilla, kirjastossa, lenkkeilen ja uin. Vaikea on ketään mielenkiintoista tavata ja tehdä itseään tykö tällaisissa paikoissa - joutumatta kylähullun kirjoihin. Pitäisikö harrastaa metallitöitä työväenopistossa? Melontaa ? Jääkiekkoa tai judoa? Ihan vakavasti, jos kapakkaa ei oteta lukuun, osaatko mainita yhtään paikkaa, jossa aikuiset voivat toisiaan tavata tutustumismielessä? Tuttavistakaan ei tässä tilanteessa ole apua. Omassa ystäväpiirissäni lähes kaikki ovat naimattomia naisia ja emme harrasta pyramidia eli kierrätä miehiä keskenämme. Samassa veneessä kaikki  siskot! Tässä tilanteessa nettideittailuunkin alkaa suhtautua jo avarakatseisemmin. Toinen vaihtoehto on, että odottelen kotona, että elämäni mies tulee ja soittaa ovikelloa. Vaikka uskon onnellisiin loppuihin, joku raja siinäkin sentään pitää olla.

2. Nettideittailu on pinnallista

Niinpä, mutta onko se sen pinnallisempaa kuin kapakassa vieraan kanssa tutustuminen ja fraasien heittely melussa, joka tekee keskustelusta huulilta lukemista? Jo vähäisellä kokemuksella voin sanoa, että kirjoittaessa joutuu ainakin miettimään kertomaansa. Jos iskeminen ja lovien keruu sängyn päätyyn on ainoastaan mielessä, sen eteen on nähtävä nettideittailussa vaivaa ja se vie hieman enemmän aikaa kuin korvaan kuiskiminen valomerkin vilkkuessa.

3. Nettideittailu on valheellista

Valheellisuuden allekirjoitan helpommin kuin pinnallisuuden. Oman esittelyn tekeminen oli yllättäen tuskallista, kun piti pusertaa rajatulla merkkimäärällä itsestään olennaisia asioita ”myyvällä” tavalla. Tuleeko sanakäänteissä kertoneeksi siitä, millainen haluaisi olla vai ihan tosiasioita? Ja luulisi, että mainosten maailmaan kasvanut aikuinen osaa suodattaa upeiden ominaisuuksien listoja ja luvattuja kymmentä hyvää ja kaunista.

Viime kädessä subjektiivistahan tämä on, toisen ihmisen kokeminen ja näkeminen on omien korvien välissä. Omasta eletystä elämästäni tiedän, ettei ihastumisessa, rakastumisessa tai tunteiden heräämättä jäämisessä rationaalisuus auta. Olen tavannut miehiä, jotka vain eivät jostain syystä ole tuntuneet omilta, vaikka kaiken olisi luullut olevan kohdallaan. Mikä lopulta toisessa viehättää, on mysteeri. Kun tämän ottaa huomioon, tuleeko deitti-ilmoituksia selatessa ohittaneeksi todellisia helmiä, kun intuitio ei ole oikealla tavalla valveilla ja rivien välejä on vaikea lukea? Tekeekö deittaajan varovaiseksi tai sekoittaako intuition se tosiasia, että deittisivustoilla tuntuu olevan mukana myös varsinaisia don juaneita? Kävin usealla saitilla ennen omani valintaa ja törmäsin samoihin miehiin useassa paikassa. Etsivät ilmeisesti sitä aina vihreämpää ruohoa, joka kasvaa joka kerta naapurin aidan takana, nämä ikuiset paremman vaihtoehdon etsijät. ”Ammattilaiset”  erottaa kuitenkin joukosta helposti, koska viestistä puuttuu aina persoonallinen ote. Roskakori tavaraa.

4. Nettideittailu on vaarallista

Niinpä, mutta niin kaikki on, missä et käytä tervettä järkeä. Jo nyt on tajunnut, että tiettyjä asioita on syytä karttaa, vaikkei spämmäreitä vaarallisempaa tai hankalampaa ole vielä itselleni tullut eteen. Nämä viestit ovat ulkomailta tulleita säälittäviä automaattisella käännöstoiminnalla viriteltyjä tekeleitä, joiden kieli saa välillä nauramaan ihan vedet silmissä. Jokaisessa vannotaan (suomenkielisen) profiilini olleen valloittava ja olen tehnyt vaikutuksen leskeksi jääneeseen taidekauppiaaseen. Vaihtakaa nyt edes tarinaa välillä! Näitä varten on silppuritoiminto.

Uskon, että jos ei ole epätoivoisena ja liian vakavissaan liikkeellä ja ryhdy suin päin mihinkään, pitää omat kriteerinsä selkeinä ja ei identifioi itseään liikaa, ei tämä kovin vaarallista voi olla. Itse karsin suoraan pois mm. ne, jotka kiertelevät siviilisäätyasiansa kanssa. Haistan palanutta. Toisaalta – naiset voisivat pystyttää miehistä jonkinlaisen takavarmistussysteemin, jolla voisi saada karsittua joukosta mahdolliset ammattideittaajat, mahdolliset häiriköt, uhat tai muut auervaarat. Ja toisinkin päin, aivan varmasti sivustoilla liikkuu kaikenlaisia yönkuningattaria ja naispaholaisia metsästämässä miehiä pahat mielessä. Omassa ystävätärpiirissäni neittideittaa tällä hetkellä useampi ja olemme sopineet tällaisesta konsultoinnista, jos kiinnostumme josta kusta vakavammin. Siskot laskevat verkkonsa veteen ja tekevät miehestä omat ristiin tsekkauksensa.

5. Ei sieltä ketään löydä

En tiedä, onko Suomessa asiaa tutkittu, mutta USAsta jotain tietoa aiheesta löytyy. Maan hallituksen You Tubessakin pyörivän teknologiatietoiskun mukaan, tänä vuonna avioituvista pareista joka kahdeksas on tavannut toisensa netissä. Suomen Kuvalehdessä 18.6.2009 oli samasta aiheesta sympaattinen artikkeli otsikolla ”Kun Bonnie tapasi Samin”.

Omassa ystäväpiirissäni on kaksi paria, jotka ovat löytäneet toisensa netin välityksellä. Kuuden vuoden seurustelukumppanini tapasin aikanaan lyhyeksi jääneellä pistäytymiskerralla netissä. Kunnon mies. Nyt on aika katsoa, onko nettideittaaminen muuttunut kahdeksassa vuodessa. Olenko itse muuttunut.

VAIHDETAAN NELIKYMPPINEN KAHTEEN KAKSIKYMPPISEEN

Hyvä työkaverini ilmaantui työhön silmät punottaen ja selvästi allapäin. Ihmettelin, mikä aina iloista, työpaikan hengenluojaa oikein vaivasi. Iäkkäillä vanhemmilla kaikki hyvin? Ovatko pojat kunnossa? Nyt on jotain sattunut.

Ystäväni veti minut sivummalle ja kertoi miehensä ilmoittaneen illalla aivan varoittamatta, että hän muuttaa viikonloppuna pois kotoa. Hän oli kesän golfkentiltä löytänyt kaksikymppisen uuden rakkaan ja suhde oli syventynyt niin, ettei mies enää voinut jakaa vuodetta vaimonsa kanssa eikä kotia perheensä kanssa. Ystäväni ei ollut aavistanut mitään.

Olin aivan mykistyneen tyrmistynyt. Olen tuntenut pariskunnan kohta kaksikymmentä vuotta ja ollut sitä mieltä, että he jos ketkä ovat kuin luodut toisilleen. Ulospäin suhde on näyttänyt siltä, että jokainen on sitä voinut kadehtia. Pari matkustaa ja harrastaa yhdessä, lapset on nyt saateltu oman elämän alkuun. Terveyttä riittää ja talous on kunnossa. He ovat aina vaikuttaneet toisistaan välittäviltä ja toisiaan aidosti arvostavilta puolisoilta, joiden välinen fyysinen vetovoimakin on säilynyt. Ei ole totta!

Menimme iltapäivällä yhdessä kaupunkiin, joimme litrakaupalla kahvia ja juttelimme ystäväni kanssa perusteellisesti. Kysyin, mistä tässä oikein on pohjimmiltaan kyse. Ikäkriisistä, kuului vastaus. Ystäväni on minua vuotta vanhempi, miehensä muutaman vuoden yli viisikymmentä. Mies on kuulemma joitakin vuosia ollut huolissaan ulkonäöstään, vanhenemisesta ja vetovoimansa vähenemisestä, vaikka on oikein kiva ja hauska, pidetty  mies. 40+-vaimo on lohdutellut miestään, tuhlannut rakkauttaan ja huomiotaan häneen, vakuuttanut, miten nuorekas mies on ja samalla tietysti ikääntynyt itsekin. Vaimo sai nyt kuulla kriisin keskellä, että hän on se, joka ei enää kelpaa. Kroppa ei ole entisensä, vähän kremppaa on tullut sinne ja tänne, vaikka vaimo pitää itsestään hyvää huolta, liikkuu ja näyttää ikäiseltään. Sanalla sanoen hän on ihana, sydämensivistynyt, kaikkien ihailema nainen. Hänet pitää nyt vaihtaa kaksikymppiseen, joka voisi olla pariskunnan oma tytär.

Mikä voi olla todellisuudessa parempi vaihtoehto keski-ikäiselle miehelle kuin nelikymppinen nainen? Koen itse olevani aivan eri ihminen kuin parikymppisenä. Persoonallisuuteni on ehtinyt muovautua, olen itsevarmempi, kiinnostuneempi asioista, keskustelutaitoisempi ja maailmaa nähnyt. Miehessä minua eivät enää kiinnosta kreikkalaisen jumalan piirteet vaan äly ja fiksuus. Parikymppisenä olin suorastaan surkea seksipartneri, joka piti koko touhua hikisenä puuhana, jolla pidetään poikaystävä tyytyväisenä. Nykyään olen vapautunut, osaava ja läheisyydestä nauttiva kumppani. Ikäiseni naisen kanssa keski-ikäisellä miehellä ei ole jälkikasvun hankkimisen ja perheen perustamisen paineita ja nainen  on materiaalisessa mielessä taloutensa vakiinnuttanut. Nelikymppinen nainen ei odota kumppaniltaan jatkuvaa valvomista ja bilettämistä, rauhallinen koti-ilta ja kainalo ovat asioita, joita hän osaa arvostaa. Juoksut on tässä iässä yleensä jo juostu, nelikymppinen nainen on sitoutumaan pystyvä ja vaalii hyvää ihmissuhdetta. Miten asiat mahtavat olla kaksikymppisillä, jotka ovat ulkonäköorientoituneita ja vielä tarjontaa tutkailevia. Missä vaiheessa viisikymppisen miehen elämään väistämättä liittyvä viriiliyden lasku saa nuoren naisen vilkuilemaan aidan yli? Huonostihan näissä suhteissa yleensä lopulta käy.

Mikä keski-ikäisiä miehiä oikein vaivaa? Äly hoi! Vähän samanlaisia huomioita olen tehnyt kun olen nyt nettideitannut viikon verran. Tästä aiheesta seuraavassa blogissa.

P.S. Häntä pystyyn, ystäväni! Ja kiitos, että sain luvan kirjoittaa aiheesta.

YKSINÄISTEN SYDÄNTEN PALVELUTALO

Minulla on SITKU-MUTKU-VOIKU –haave. Jos voisin tehdä mitä haluan, perustaisin Yksinäisten Sydänten Palvelutalon. Uskon, että niille olisi kysyntää ihan ketjuksi asti. Olisin itse ollut aikanaan valmis muuttamaan tällaiseen paikkaan, jos sellainen olisi ollut tarjolla, kun kamppailin pahimmillaan kaikkien yksinhuoltajuuteen liittyvien lieveilmiöiden kanssa. Kun väsytti, itsetunto ja naiseus tuntuivat kolhiintuneen, elämän piirit kapenivat ja sosiaaliset suhteet hupenivat, talouden kanssa teki tiukkaa.Olisi ollut lohdullista kokea, että joku siinä lähellä ymmärtää ja tajuaa tilanteen.

Ilman lottomiljoonia ideasta ei tule NYTKU-todellisuutta, mutta idean saa vapaasti omia se, joka toteuttamiseen pystyy. Tarvitaan talo, jossa on useita kivoja kolmioita tai neliöitä. Jokaiseen asuntoon valitaan vuokralaiseksi hakemusten perusteella yksinhuoltaja, joka elää pahimpia ruuhkavuosia ja tarvitsee tukea selvitäkseen niistä pää pystyssä. Tärkeää on, että talossa asuvat ovat samanhenkisiä ja ideaan sitoutuneita, sukupuolella ei ole merkitystä. Yksinäisten Sydänten Palvelutalossa jokainen tuntee omakohtaisesti toisensa arjen, hankaluudet ja palkitsevat hetket. Vertaistuki ja ymmärtäjä löytyy läheltä. Jokainen saa elää omaa elämäänsä, mutta sitoutuu samalla solidaarisuuteen, vastavuoroiseen apuun, toisten tukemiseen, ystävyyteen ja toisista huolehtimiseen. Tietynlaiseen vanhan ajan kyläyhteisöelämään.

Talossa on suuri yhteinen oleskelutila ja keittiö, jossa voidaan laitaa ruokaa suuremmallekin joukolle kun väsymys yllättää ja voimien lisäksi säästetään ruokakustannuksissa. Yhteisissä tiloissa voidaan seurustella ja viettää aikaa yhdessä, ottaa suurempikin lapsikatras vuoroin huolehdittavaksi, että toinen pääsee hieman tuulettumaan tai hoitamaan asioita. Yhteisissä kylpytiloissa vanhemmat voivat lapsineen rentoutua ja nauttia vaikka pienestä hemmottelusta. Palvelu pelaa myös niin, että asunnoilla on käytössä kimppa-autoja, jokaisen ei tarvitse investoida omaan.

Taloon voidaan tilata hieroja, jalkahoitaja, kosmetologi, yhteinen lapsenvahti, remonttimies, siistijä, kunto-ohjaaja tai sairaanhoitaja ja jakaa kustannukset. Jos hyvin onnistaa, lastenhoitaja, huoltomies, siivousapu tai autonkuljettaja voi löytyä omasta joukosta. Ideana on toimia niin, että mahdollisimman pitkälle asukkaat vaihtavat keskenään palveluksia toiseen. Jos toinen ompelee verhot, silitän hänelle korin pyykkiä. Yksinhuoltaja säästä näin voimiaan, aikaa ja rahaa. Mutta. Tietysti tulee mutta: jos joku asukkaista pariutuu, hän sitoutuu jättämään asuntonsa sitä kipeämmin tarvitsevan käyttöön. Samoin, kun lapset lähtevät omilleen, on aika muuttaa.

Ideointia voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Jospa sittenkin joku päivä…

DEITTI-ILMOITUS

Totesin viimeksi blogissani, että ei auta: pakko on avittaa onneaan, koska puolikkaansa löytäminen vaatii tässä iässä totista yritystä ja paneutumista asiaan. Niinpä olen aloittanut nettideitti-ilmoituksen laadinnan ja saanut nyt ensimmäisen version valmiiksi.


Ajatusten mankeli on espoolaisen yksinhuoltajaisän blogi, jota seuraan mielelläni ja olen sen parissa nauranut monet haikean iloiset naurut. Lainasin häneltä idean omaan deitti-ilmoitukseni ensimmäiseen versioon. Kiitos!

Hei siellä!


Oletko ehdottoman vapaa, sitoutumaan halukas, parantavan suhteen eron jälkeen jo kokenut, erosta toipunut, enemmän naiseensa kuin kavereihinsa leimautuva, hellyyttä sietävä tai jopa siitä nauttiva, kotonakin viihtyvä, vastuunsa kantava ja tunteva, älykäs, koulutettu mutta sydämensivistynyt, tilannetajuinen, keskustelutaitoinen, fiksu, seurallinen, hygieniastaan ja terveydestään huolehtiva, kotitöitä kaihtamaton, arkea kestävä, mustasukkaisuuteen ja vainoharhaisuuteen taipumaton, liikkuva, saunova, naisia arvostava, lapsien ja sukulaisten kanssa toimeen tuleva, taloudelliselta tilanteeltaan vakaa, addiktiton, matkustamisesta nauttiva, kulttuuria kuluttava, kirjojen kanssa viihtyvä, lemmikitön, lempeä, intohimoinen, viriili, ahkera, toimeen tarttuva, hurmaava, herrasmiesmäinen, kauniit käytöstavat ja kielenkäytön omaava, väkivallaton, silmää viehättävä, hyvin säilynyt,aikuinen, miehinen,  yhden naisen Mies, jolla luurangot ovat hyvässä järjestyksessä omassa kaapissaan?


Minä en ole.
Minä olen nainen!

Voisinkohan tinkiä muutamasta ominaisuudesta? Sattumalta ominaisuuksia tuli listattua sama määrä kuin minulla on ikävuosia. Paljon.

WANTED - SIELUKUMPPANI

Tähän ikään olen ihan väkisin ehtinyt nähdä ja kokea yrittämättäkin kaikenlaista.

Olen 16-vuotiaasta asti seurustellut pidempiä ja lyhyempiä aikoja, parikymppisenä opiskelijana viettänyt vauhdikasta sinkkuelämää ja ehtinyt vakiintua työhön ennen exäni tapaamista. Erosta 12 vuoden avioliiton jälkeen on kulunut jo hyvinkin yhdeksän vuotta. Eroni jälkeen olen tapaillut ajoittain aktiivisesti miehiä ja ehtinyt seurustelemaankin perinteiseen tapaan asumatta yhdessä yli kuusi vuotta. Olemme nykyisin hyviä ystäviä.

Jokainen mies elämässäni on ollut omanlaisensa. En ole edes tiedostamatta etsinyt tietyssä ammatissa tai asemassa olevaa, tietyn koulutuksen saanutta. Miehet ovat olleet eri ikäisiä ja ulkoisesti heitä ei ole yhdistänyt mikään. Pitkää, pätkää, miehekkään tuhtia ja urheilullisen hoikkaa, kreikkalaista jumalaa ja persoonallisen erikoista, tummaverikköä ja punatukkaa on osunut tielleni. Jokaista heistä olen arvostanut ja rakastanut omalla tavallaan. Kaikilla kokemuksillani miesmaailmassa on yksi yhteinen piirre – olen aina etsinyt sielukumppaniani. Elämäni Miestä. Puuttuvaa puoliskoani. Sitä erityistä ja oikeaa. Vastakappalettani.

Jokin aika sitten kerroin hieman arkaillen etsinnästäni miespuoliselle tutulleni. Tuntui ujostuttavalta tunnustaa, että tässä elämänvaiheessa on tässä tilanteessa. Olen ihan oikeasti tolkun ihminen, asiallisen järkevä nainen, joka ei tunteiden anna hallita elämäänsä. Tuntuu teinimäiseltä kertoa hakevansa edelleen omaansa, mutta rehellisesti asia vain on niin. Sielukumppanuus ei ole höpötystä. Tiedän pareja, jotka ovat kuin luodut toisilleen. Pitkä suhde toki väljähtyy, mutta nämä parit ovat hitsautuneet yhteen niin, ettei yhteistä hyvää tunnu heilauttelevan sivusuhde, lasten lähtö, sairaus tai muu ikävä asia. Suhde muuttaa muotoaan ja ihmisetkin kypsyvät, mutta heillä on aina oikeasti annettavaa toisilleen. He ovat olemassa toisiaan varten ja täydentävät toisiaan. Sen näkee ja sen aistii.

Uskon siihen, että jossain on minullekin mies, jonka kanssa asiat vain  sujuvan ilman suurta uuvuttavaa ja toistuvaa draamaa. Mies, jonka kanssa kommunikointi on helppoa ja mutkatonta. Mies, joka rakastaa pitkiä keskusteluja, matkustamista, taidetta ja musiikkia. Mies, joka pitää kiireettömistä aamuista, kahvista ja hyvästä punaviinistä, elämän pienistä nautinnoista. Mies, joka kaipaa syliin. Mies, jolla on kyky nähdä elämän kauneus ja toisen ihmisen arvo. Kun kohtaamme, me molemmat tiedämme haluavamme jakaa asiat yhdessä. Se on siinä. Vanhenemme yhdessä.

Joskus epätoivo on kieltämättä iskenyt matkalla. Olenko jossain kohtaa valinnut väärän polun ja mennyt onneni ohi kun ihmissuhdehuteja tuntuu toistuvasti osuvan kohdalle. Mitäs jos sielukumppanini, puoliskoni on omassa etsinnässään väsynyt ja on jossain toisen omana - huonossa suhteessa. Kun puin ajatuksiani  ja mietin, olinko vikapää epäonneeni, tuttavani lohdutti kauniilla tavalla. Hän sanoi, että tässä iässä sielukumppanin löytäminen on vain haasteellisempaa kuin nuorempana, mutta ei mahdotonta. Hyviksi havaitut on omaksi otettu ja epäkuranteiksi todettuja on palautettu kiertoon. Tähän jälkimmäiseen joukkoon näissä ikäkymmenissä osuu entistä vähemmän helmiä, mutta osuu kuitenkin. He ovat niitä kohtalotovereita, jotka ovat edelleen vailla omaa sielukumppaniaan valittuaan jossain vaiheessa väärin.

Pidän hyvän ihmissuhteen löytymisen toivoa yllä tällä sielukumppaniajatuksella. Toivon hiipuvaa liekkiä tai kytevää hiillosta varjelen tällä ajatuksella. Hän on jossain ja osumme vielä kohdakkain. Elämää on jäljellä niin kauan kuin on toivoakin. Kun kukaan ei ole tähän mennessä tullut kotiovelleni kertomaan, kuinka ihana olen, nyt tällä asialle on aika tehdä aktiivisesti jotain. Onneaan pitää siis olla valmis tarvittaessa avittamaankin…

VAROITUS! Tämän blogitekstin lukeminen saattaa aiheuttaa vertaisryhmässä päänsärkyä

Isoäitini sanoi aikanaan, ettei sellaista  ole, joka ei voissa paistamalla parane. Eronneesta ei taida tulla sinkkua edes voissa paistamalla.

Joka kerta kun papereihin pitää merkitä siviilisääty, tekisi mieli tehdä tahallinen lipsahdus ja rastittaa kohta naimaton. Vihaan käsitettä eronnut. Se on kuin kipeä peukalo, epämiellyttävän arka muistutus siitä, miten elämässään on onnistunut tyrimään tärkeän asian. Ei auta, vaikka erosta on kulunut kohta vuosikymmen, muistuttaminen ei lopu koskaan. Suomen lain ja Tilastokeskuksen mukaan olen hamaan hautaan asti eronnut. Määritelmän mukaan eronnut on henkilö, joka on joskus elämänsä aika ollut eroon päättyneessä avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa. Hei, siellä byrokratian pallilla! Eikö jo kymmenen vuotta tätä riittäisi, enkö jo voisi ihan totta olla silmissänne jo naimaton. Elinkautisestakin kärsitään tavallisesti vain 12 vuotta, ei avioerossa nyt niin pahasta asiasta ole kyse.

En enää koe itseäni eronneeksi, ne asiat olen jättänyt taakseni jo aikaa sitten. Haluan rastittaa naimaton. Tai jos se ei käy, lisätkää edes papereihin pari rastitettavaa alakohtaa vaihtoehtoon eronnut. Miten olisivat seuraavat tarkentavat kysymykset: ”Miten kauan erostanne on kulunut?” ja ”Miten olette toipunut erosta?” Vastausvaihtoehdot voisivat olla a. 1-3 vuotta, b., 4-10 vuotta, c. ikuisuus. Ja a. vielä itkettää, b. joskus muistuu mieleen c. tuskin muistan aikaa. Tulisinpa ainakin rekisteröityä totuudenmukaisella tavalla.

Jos en jaksa perustaa lobbariryhmää asiaa ajamaan, avata rajua kansalaiskeskustelua ja suurieleisesti lanseerata epäkohtaa syrjäytymistä aiheuttavaksi riskitekijäksi, minun on turvauduttava perinteisiin keinoihin saadakseni siviilisäätyrastini toiseen ruutuun. On siis vain vaihdettava sukupuolista suuntautumista tai löydettävä sitoutumiskammolle immuuni mies. Rekisteröity parisuhde tai uusi avioliitto. Kumpi lie helpompi tehtävä!

Entäs sitten sinkkuvaihtoehto pirteissä naistenlehtien kyselyissä tai vaikka nettideittien profiileissa? Wikipedian mukaan sinkkku on korvannut käsitteet vanhapiika ja -poika. Helkkari, eikö siis saa armoa arki- tai puhekielisissäkään  yhteyksissä. Milloin eronnut voi ilman tunnon vaivoja rastittaa vaikkapa nettipalstan profiiliin vaihtoehdon sinkku? Onko sinkku, vaikka sillä silmällä katselee miehiä ja joskus vaikka ulkoileekin sellaisen kanssa? Voiko rehellinen ihminen valita sinkkuvaihtoehdon, jos tuntee itsensä sinkuksi, mutta ei asu yksin, kun kotona on edelleen vajaavaltaisia kun on tullut kerran menneeksi naimisiin? Näyttääkö profiilissa kornilta, toiveajattelulta vai valehtelulta se, että rastittaa sinkun ja alla tiedoissa lukee ”en asu yksin”? Mitä piiloviestejä tällaiseen viestintään liittyy? Rastittaako ruksit samoihin ruutuihin nelikymppinen vuoroviikkovanhempi ja parikymppinen opiskelija, joka pärrää opiskelukaupunkinsa yönkuningattarien kanssa arkipäivät ja menee viikonlopuksi avokin luo kotiin. Parikymppinen opiskelukaverini näet määritteli sinkuksi sellaisen, joka kyllä ulkoilee säännöllisesti saman kanssa tarvittaessa 24 tuntia, mutta asuu virallisesti eri osoitteessa. Toinen hänen tuntemansa suhdemääritelmä oli sinkun rinnalla luuseri. ONKO TÄSSÄ NYT TAAS JOKIN KUMMALLINEN KOODI, JOHON ON HAUDATTUNA JOKIN IKÄKULTTUURINEN KOUKKU? Tämä nyt pitäisi ilmeisesti tajuta, mutta kun tämä on niin tätä. Miksi asiat olivat kaksikymmentä vuotta niin paljon yksinkertaisempia? Ei minulle aikanaan tällaisia opetettu.

Nyt on kyllä turvauduttava Buranaan! *



* Lopetus ei ollut maksettu mainos, vaikka pieni mainostulo kieltämättä helpottaisi opiskelevan tilannetta. Lääkeyhtiö voi toki ottaa sähköpostitse yhteyttä, pankkitilinumero tulee vastauksessa.

PROLOGI - ALUKSI

Blogit ovat olleet minulle tekniselle dinosaurukselle vieraita kunnes pääsin jatko-opiskelemaan ikäistäni nuorempien seuraan. Nämä tulevat kollegani chattäävät, irkkavat, mesettävät, wikittävät, lurkkivat, bloggaavat, ja elävät ties millaista Second Life-avatarelämää kuin olisivat imeneet sen äidinmaidossa. Meillä vanhemmilla on ollut perässä pysymistä, mutta samalla ihan uusia maailmoita aukeaa meillekin, kun kurkistamaan ja kokeilemaan uskaltautuu.


Muinainen tutustumiseni ylipäätään tietokoneiden maailmaan on aika koominen juttu. Lukiossa meillä oli matematiikan kirjassa jokunen sivu hyvin alkeellista automaattista tietojen käsittelyä. Muistan elävästi, kuinka matematiikan opettajamme, joka oli muuten nainen paikallaan, sanoi meille tyttöluokan oppilaille: ”Kuulkaa, tytöt, nämä sivut me hypätään yli. Kukaan teistä ei tule elämänsä aikana edes näkemään tietokonetta.” Kun valmistuin yliopistosta 1987, meille kyllä pidettiin kuuden tunnin ATK-kurssi, jossa näytettiin reikäkortti, lerppu ja mikrotietokone, kaikki alan harrastajia kiinnostavaa retroa tänään, ja kerrottiin, ettei näistä asioista sitten tarvitse muuta tietääkään. Miten väärässä akateeminen maailma voi ollakaan! Toivottavasti akateeminen yhteisö ei ole yhtä väärässä kun se syvällä rintaäänellä ottaa kantaa ilmastonmuutokseen, geenimuunneltuun ruokaan tai pandemioihin talousennusteista puhumattakaan.

Näillä kuitenkin mennään ja minulla on mielestäni oikein hyvä syy blogin avaamiseen. Olen keväästä asti tutkaillut blogeja, lukenut useita, selaillut blogilistoja ja huomannut, että tässä maailmassa on selvästi 40+-ikäisen, keskisuuressa suomalaisessa kaupungissa asuvan, työssä käyvän, ei enää – valitettavasti - missimittoihin yltävän mutta ilosilmäisen yh-äidin elämän mentävä aukko. Ainakaan ihmissuhdeaiheisten blogien puolelta en ole tahtonut paria helmeä lukuun ottamatta seurattavaa löytää, vaikka jo omassa ystävä- ja tuttavapiirissäni minunlaisiani naisia on tässä maassa enemmän kuin edes Tilastokeskus jaksaa laskea. *Minulla ja itseäni puolta nuoremmilla sinkuilla maailmat eivät vain tahdo kohdata. Vai mitä sanotte, jos kaksikymppisen suurin ongelma deittaamaan lähtiessä on se, laittaako päälleen tämän lyhyen vai vielä lyhyemmän hameen. Jokainen ikäiseni sinkku ei enää edes muista, mitä deittaaminen tarkoittaa.

Kirjoitan siis erityisesti Teille, samassa elämäntilanteen olevat kanssasisaret, koska tiedän teitä olevan. Ja teille ,samojen ikäluokkien miehet: toivottavasti tieto ei lisää ahdistusta, mutta menestystänne naismaailmassa voisi kummasti auttaa pieni tutustuminen tosiasioihin. Jaan lukuhaluisille tuntojani, kokemuksiani ja oivalluksiani arjessa pärjäämisestä, mutta kirjoitan myös haaveestani, löytää vielä mies rinnalleni. Olen ollut pidempään vapailla markkinoilla ja ottanut vakaaksi tavoitteeksi tehdä asialle jotain lähimmän vuoden aikana. Katsotaan blogissa, miten naisen tässä puolivallattomassa projektissa käy!

*Tämä tieto perustuu siihen, ettei Tilastokeskus ole keltään meiltä vaivaantunut tiedustelemaan asiaa. Tarkistin tiedon.