PROLOGI - ALUKSI

Blogit ovat olleet minulle tekniselle dinosaurukselle vieraita kunnes pääsin jatko-opiskelemaan ikäistäni nuorempien seuraan. Nämä tulevat kollegani chattäävät, irkkavat, mesettävät, wikittävät, lurkkivat, bloggaavat, ja elävät ties millaista Second Life-avatarelämää kuin olisivat imeneet sen äidinmaidossa. Meillä vanhemmilla on ollut perässä pysymistä, mutta samalla ihan uusia maailmoita aukeaa meillekin, kun kurkistamaan ja kokeilemaan uskaltautuu.


Muinainen tutustumiseni ylipäätään tietokoneiden maailmaan on aika koominen juttu. Lukiossa meillä oli matematiikan kirjassa jokunen sivu hyvin alkeellista automaattista tietojen käsittelyä. Muistan elävästi, kuinka matematiikan opettajamme, joka oli muuten nainen paikallaan, sanoi meille tyttöluokan oppilaille: ”Kuulkaa, tytöt, nämä sivut me hypätään yli. Kukaan teistä ei tule elämänsä aikana edes näkemään tietokonetta.” Kun valmistuin yliopistosta 1987, meille kyllä pidettiin kuuden tunnin ATK-kurssi, jossa näytettiin reikäkortti, lerppu ja mikrotietokone, kaikki alan harrastajia kiinnostavaa retroa tänään, ja kerrottiin, ettei näistä asioista sitten tarvitse muuta tietääkään. Miten väärässä akateeminen maailma voi ollakaan! Toivottavasti akateeminen yhteisö ei ole yhtä väärässä kun se syvällä rintaäänellä ottaa kantaa ilmastonmuutokseen, geenimuunneltuun ruokaan tai pandemioihin talousennusteista puhumattakaan.

Näillä kuitenkin mennään ja minulla on mielestäni oikein hyvä syy blogin avaamiseen. Olen keväästä asti tutkaillut blogeja, lukenut useita, selaillut blogilistoja ja huomannut, että tässä maailmassa on selvästi 40+-ikäisen, keskisuuressa suomalaisessa kaupungissa asuvan, työssä käyvän, ei enää – valitettavasti - missimittoihin yltävän mutta ilosilmäisen yh-äidin elämän mentävä aukko. Ainakaan ihmissuhdeaiheisten blogien puolelta en ole tahtonut paria helmeä lukuun ottamatta seurattavaa löytää, vaikka jo omassa ystävä- ja tuttavapiirissäni minunlaisiani naisia on tässä maassa enemmän kuin edes Tilastokeskus jaksaa laskea. *Minulla ja itseäni puolta nuoremmilla sinkuilla maailmat eivät vain tahdo kohdata. Vai mitä sanotte, jos kaksikymppisen suurin ongelma deittaamaan lähtiessä on se, laittaako päälleen tämän lyhyen vai vielä lyhyemmän hameen. Jokainen ikäiseni sinkku ei enää edes muista, mitä deittaaminen tarkoittaa.

Kirjoitan siis erityisesti Teille, samassa elämäntilanteen olevat kanssasisaret, koska tiedän teitä olevan. Ja teille ,samojen ikäluokkien miehet: toivottavasti tieto ei lisää ahdistusta, mutta menestystänne naismaailmassa voisi kummasti auttaa pieni tutustuminen tosiasioihin. Jaan lukuhaluisille tuntojani, kokemuksiani ja oivalluksiani arjessa pärjäämisestä, mutta kirjoitan myös haaveestani, löytää vielä mies rinnalleni. Olen ollut pidempään vapailla markkinoilla ja ottanut vakaaksi tavoitteeksi tehdä asialle jotain lähimmän vuoden aikana. Katsotaan blogissa, miten naisen tässä puolivallattomassa projektissa käy!

*Tämä tieto perustuu siihen, ettei Tilastokeskus ole keltään meiltä vaivaantunut tiedustelemaan asiaa. Tarkistin tiedon.