PAHA ÄITIPUOLIEHDOKAS LUIKERTELEE ISÄN ELÄMÄÄN - Erään suhteen anatomia

Viikonloppu on mennyt terapoidessa hyvää ystävää. Hän tapasi syksyllä kivan miehen ja kaksi pitkään yksin avioeron jälkeen yksin ollutta löysi toisensa. Molemmat ovat itsellisiä, hyvin toimeentulevia, samoja asioita harrastavia ja arvostavia aikuisia. Ainoa, mitä ystävättäreni oli luukausien aikana hieman kummeksunut oli se, ettei mies halunnut kertoa mitään seurustelusta äitinsä luona pääosin asuville aikuistuville lapsille. Joulukuussa mies sitten lopulta teki niin ja helvetti pääsi irralleen.


Täysi-ikäinen tytär muutti isänsä luo ja ystävättäreni ei ollut enää tervetullut miehen kotiin. No, tapaamisia jatkettiin ystävättäreni kotona. Kun isä kertoi menevänsä naisystävänsä luo, tytär aloitti puhelinrallin. Soitti vartin välein isälleen kunnes isä palasi kotiin. Jos mies jäi yöksi, tytär hälytti hänet aina kotiin jonkin huolen varjolla. Tyttärelle alkoi ilmetä ongelmia kaverisuhteissa ja koulussa ja isän piti pysyä kotona niitä selvittelemässä.

Kun rumbaa oli kulunut kuusi viikkoa, ystävättäreni sai lopulta miehen keskustelemaan tilanteesta. Ystävättäreni pyysi saada tulla esittäytymään tyttärelle, jotta tämä näkisi, ettei hän ole mitenkään vaarallinen tai uhka tyttärelle. Ei käynyt. Ystävättäreni kysyi, voisiko mies keskustella lastensa kanssa tilanteesta ja kysyä, miksi kuusi vuotta yksin olleen isän seurustelu tuntui niin pahalta. Isä sanoi, ettei voi tehdä sellaista. Tytär kirjoittaa keväällä ylioppilaaksi ja hänen henkistä tasapainoaan ei saa järkyttää. Mies rukoili, että ystävättäreni ei loukkaantuisi tilanteesta ja seurustelu voisi jatkua. Ystävättäreni selitti, ettei siitä ollut kysymys. Kasvatusalan ammattilaisena hän ymmärsi tilanteen, mutta jos se oli tabu, puhumaton asia, suhteen ennuste olisi erittäin huono ja viestittäisi nuorille, että isä myöntää olevansa tekemässä jotain luvatonta ja pahaa. Asia jäisi ikuisesti hiertämään suhteita.

Arvaat varmaan lopputuloksen. Ystävättäreni teki raskain sydämin lopun hyvin alkaneesta suhteesta, jollaisia viittä kymppiä lähestyvälle naiselle ei ole liiemmin tarjolla. Tilanne oli niin mutkikas, että hän pyysi minua kirjoittamaan tilanteestaan ja kysymään, onko joku blogiani lukeva ollut samanlaisessa tilanteessa. Onko vastaavaan tilanteeseen löytynyt jokin rakentava ratkaisu?

En osannut tilanteessa sanoa, oliko ratkaisu oikea. Ymmärrän häntä. Olen itse kokenut pitkässä seurustelusuhteessa sen, etteivät teinit ole hyväksyneet minua. Teimme lasten isän kanssa ratkaisun, että tapaamme silloin kun lapsia ei ole paikalla – puolin tai toisin. Se merkitsi sitä, että suhde oli alusta pitäen tuomittu pysymään kevyenä. Paria meistä ei voinut tulla koko kuuden ja puolen vuoden aikana. Suhteen perusta romahti, kun koin tulleeni rajatuksi ulos merkittävästä osata miesystäväni elämää. Itsekin lähden siitä, että mitä pienempiä lapset uusiosuhteessa ovat, sitä enemmän heidän tarpeensa voivat ”sanella”. Mutta mihin asti lasten valta vanhempiensa tekemisiin ulottuu?