LOHTUMUSIIKIN PARHAIMMISTOA

Siivosin levyhyllyäni jouluksi ja kävin cd-metrejäni läpi. Yritin kovasti saada osan levyistä raakattua pinoon, josta voisin laittaa ne kierrätykseen uusien hankintojen tieltä. Tajusin tätä tehdessäni, että olen vuosien varrella täydentänyt cd-kokoelmaani hyvin mielialojen mukaan. Olen pitänyt hankinnoistani kirjaa ja niistä piirtyy itse asiassa elämäni miessuhteiden kuvaus. Moni levy tuo mieleeni tietyn ajankohdan ja tietyn miehen, osan olen saanut lahjaksi kumppaneiltani, osa levyistä on ollut yhteisiltä matkoilta hankittuja, osa muuten vain yhteisiä löytöjä tai hankintoja tiettyyn tilanteeseen. Levyissä on kiihkeitä lattareita, viipyilevää jazzia, bändien klassikkolevytyksiä, huikeaa maailmanmusiikkia, tiukka metallia, tajunnan räjäyttävää klassista. Aistillisuus on ollut kaikille näille levyille yhteinen nimittäjä.


Ja sitten hyllystäni löytyy koko joukko lohtumusiikkia. Se on poikkeuksetta naisartistien esittämää. Mary Coughlanin karheita lauluja, Katie Meluan tunnelmapaloja, Joni Mitchellin pysäyttäviä tulkintoja, Madeleine Peyrouxin musiikiksi ruumiillistunutta tuskaa... Jokaisen kanssa olen jakanut elämäni vaikeita hetkiä, menettämisen tuskaa, petetyksi tulemisen raivoa, saavuttamattoman kaipausta, rakkauden kuolemaa kuunnellessani heidän musiikkiaan. Iskelmää valikoituu todella harvoin levyhyllyyni, mutta yksi ehdottomasti parhaita lohtumusiikkilevyjä on Johanna Kurkelan albumi Marmoritaivas. Kappaleista erityisesti Laura Sippolan sanoittama ja säveltämä Kaunis mieli on - kaameasta sovituksestaan huolimatta - sellainen, että se jaksaa nostaa syvälläkin uivan naisen takaisin pintaan.

Jokaisella levyllä on paikka elämässäni. En voi hävittää ensimmäistäkään. Lisään hyllymetrejä elämäntarinani myötä.



KAUNIS MIELI

kun yli kävi tuuli ja laulavat laineet löi

sen kulkua hän seurasi ja tyyntä hän ikävöi

ja mietti yksin hiljaa, liikkumatta paikallaan

aikapäiviensä teitä…



…kun taivas oli tumma

ei hän nähnyt edes jalkojaan

hän mietti, miltä tuntui

isku vasten hänen kasvojaan

ja vesi oli mustaa siellä alhaalla, jossakin

ääretöntä surunauhaa



vaan turvallinen yksinäisyys tarjoaa syliään

ja leviää jo lämpö yli pimeän ja yli jään

vielä humisevat äänet yllä kiireisen kaupungin

arjen huojentavaa rauhaa



lopulta kun päättää alkaa töitään tekemään

pilkkoa saunapuita ja kuunnella levyjään

kaunis mieli kääntää kasvonsa eteenpäin

ja sydän helpottunut huokaa



P.S. Ehdota uusia nimiä lohtumusiikkilistaani – on realismia, että niitä vielä tarvitaan!